Liikevälit ja niiden treenaaminen
Miksi liikevälit ovat tärkeitä, ja miten niitä tulisi treenata?
Tokokokeita seuratessa liikeväleissä näkee kaikenlaista toimintatapaa - esimerkit vaihtelevat säntillisesti oikean puolen seuruuseen siirtymien ajoiksi vaihtavasta koirasta vallattomanpaan ystävään, joka sinkoaa kuin saippuapala kauemmas ohjaajasta heti liikkeenohjaajan kiitoksesta.
Ei varmaan yllätä, jos kerron että kumpikaan näistä tavoista ei ole oikea tai väärä - oikeanlaisen liikevälin määrittää jokin ihan muu asia.
Arvostelussa tuomari kiinnittää huomionsa siihen, kuinka hyvin koira on kuulolla ohjaajan suuntaan, ja miten innokkaasti se ottaa seuraavan liikkeen alkuperusasennon.
Toimiva liikeväli
- Valmistaa koiran seuraavaan suoritukseen
- On tarkkaan harjoiteltu, jotta koira ei jää tyhjän päälle
- Sisältää yhteistyötä tekevän koirakon, suoritettiin siirtymät sitten ohjaajan jalan vieressä tai hieman kauempana
Tärkeintä on se, että teki koira siirtymät lähellä tai kaukana, sen halutaan olevan selkeästi hallinnassa. Jos koira lipsahtaa liikeväleissä moikkaamaan tuomaria, liikkuria, tai tutkimaan kehää, on koirakon yhteistyö ottanut heti kolhun. Koira saa olla vilkas ja huomata asiat ympärillään, mutta tavoitteena tokokehässä on, että koira valitsee ohjaajan eikä ympäristöä.
Treeneihin kannattaa sisällyttää liikevälit omina harjoituksinaan - ja palkata runsaasti seuraavien liikkeiden aloituspaikoista. Näin koiralla on ajatus, että seisahtuvan ohjaajan sivulle kannattaa napsahtaa istumaan mahdollisimman nopeasti - seurauksena kun on joko nami- tai lelupalkka, tai seuraava liike.
Liikkeet sujuvat heti paremmin, kun ne aloittaa motivoitunut, keskittyvä koira - ja ohjaajan hermot pysyvät kasassa kun jokainen uusi liike ei ala koiran maanittelulla ja perusasentoon houkuttelulla. Kokonaisvaikutuspisteet pysyvät korkeina, kun tekeminen on iloista ja sujuvaa.
Hyviä treenejä!
Saara / Takku ja Rakit
Ps. Loppuun vielä söpö koiran kuva, ettette avanneet tätä viestiä turhaan.

Vastaukset